• Heidi Tiusasesta Tankotanssiliiton lajivastaava

    Suomen Voimalajiliitto on palkannut Heidi Tiusasen Tankotanssiliiton osa-aikaisen lajivastaava rooliin, johon hän astuu tammikuussa 2024. Heidin tavoitteena on kehittää tankotanssin lajitoimintaa. Hänen vastuullaan on myös koordinoida tankotanssin vapaaehtoisten työtä Suomen Voimalajiliiton alaisuudessa. MM-kisat…

  • Tankotanssin MM-kilpailuissa suomalaista mitalisadetta

    Suomen Tankotanssiliitto ja Jyväskylän kaupunki isännöivät tankotanssin maailmanmestaruuskilpailuja Jyväskylässä 23.–26.11. Kilpailuissa mittelöitiin eri sarjoissa sekä harraste- että kilpatason mestaruuksista ja mitaleita näistä kotiutui Suomeen nelipäiväisen urakoinnin aikana 23 kappaletta.   Kilpatasolla mitalisaldoksi kirjattiin kahdeksan…

  • Suomen Tankotanssiliiton toimijoita palkittiin MM-kilpailujen päätteeksi

    Tankotanssin MM-kilpailut päättivät menestyksekkäästi Suomen Tankotanssiliiton toiminnantäyteisen vuoden 2023. Kilpailujen lopuksi liitto jakoi tunnustukset aktiivisille liiton toimijoille. Kunniakirjan jaettiin vuoden koreografille, vuoden tankotanssijalle, vuoden toimihenkilölle ja vuoden seuratoimijalle. Vuoden koreografi -tunnustus myönnettiin Oona…