Antidoping
Suomen Tankotanssiliitto on osana Suomen Voimalajiliittoa sitoutunut edistämään puhtaan urheilun periaatteita ja reilua peliä. Liiton tapahtumissa sitoudutaan Suomen antidopingsäännöstöön ja Suomen Voimalajiliiton antidopingohjelmaan, joka noudattaa Suomen Antidopingtoimikunta ADT:n ja WADA:n sääntöjä.)
Kaikki liiton jäsenet, urheilijat, valmentajat ja liiton toimintaa järjestävät ja siihen osallistuvat henkilöt, sitoutuvat noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa, liitossa noudatettavaa antidopingsäännöstöä. Antidopingsäännöstöön sitoudutaan hankkimalla liiton lisenssi.
Lisenssi täytyy hankkia ensimmäistä kertaa min. 90 vrk ennen ensimmäistä kilpailua ja se uusitaan vuosittain tammikuussa (1.-31.1.). Antidopingsopimuksen ylläpitämiseksi lisenssi on hankittava vuosittain tammikuussa myös varsinaisesta kilpailemisesta välivuotta pitäessä.
Kaikilta liiton jäseniltä edellytetään Puhtaasti Paras ja Reilusti Paras -verkkokoulutusten suorittamista. Puhtaasti Paras -koulutus on voimassa kaksi (2) vuotta ja Reilusti Paras -koulutus kolme (3) vuotta kerrallaan.
Liiton antidopingkoulutuksesta ja sen koordinoinnista vastaava henkilö on Kansainvälisen Voimalajiliiton puheenjohtaja. Liitto järjestää vuosittain Puhtaan ja reilun kilpailun ZOOM-koulutuksia jäsenistölleen.
Antidopingiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Suomen Voimalajiliittoon: ethics@worldheavyeventsassociation.com
- Suomen Voimalajiliiton antidopingohjelma: suomenvoimalajiliitto.fi/antidoping-ohjelma
- Suomen Voimalajiliiton kurinpitosäännöt: suomenvoimalajiliitto.fi/antidoping-kurinpitosaannot
- Suomen Voimalajiliiton ohjeistus lääkeaineiden erivapauden hakemisesta: suomenvoimalajiliitto.fi/erivapaus
- SUEK:n KAMU-palvelussa voit tarkistaa Suomesta saatavien resepti- ja itsehoitolääkevalmisteiden sallittavuuden urheilussa.
- Puhtaasti paras ja – reilusti paras koulutus puhtaastiparas.fi