Tiedote

  • Tiedote

    Tankotanssin MM-kilpailuissa suomalaista mitalisadetta

    Suomen Tankotanssiliitto ja Jyväskylän kaupunki isännöivät tankotanssin maailmanmestaruuskilpailuja Jyväskylässä 23.–26.11. Kilpailuissa mittelöitiin eri sarjoissa sekä harraste- että kilpatason mestaruuksista ja mitaleita näistä kotiutui Suomeen nelipäiväisen urakoinnin aikana 23 kappaletta.   Kilpatasolla mitalisaldoksi kirjattiin kahdeksan…

  • Tiedote

    Suomen Tankotanssiliiton toimijoita palkittiin MM-kilpailujen päätteeksi

    Tankotanssin MM-kilpailut päättivät menestyksekkäästi Suomen Tankotanssiliiton toiminnantäyteisen vuoden 2023. Kilpailujen lopuksi liitto jakoi tunnustukset aktiivisille liiton toimijoille. Kunniakirjan jaettiin vuoden koreografille, vuoden tankotanssijalle, vuoden toimihenkilölle ja vuoden seuratoimijalle. Vuoden koreografi -tunnustus myönnettiin Oona…

  • Lempäälän harrastekilpailut - Kimmo Mäkiselkä
    Tapahtuma,  Tiedote

    Porin Junioriohjaajakoulutuksen ilmoittautuminen päättyy pian

    Uusi paikka – uusi edullisempi hinta Junioriohjaajakoulutukseen! Suomen Tankotanssiliitto järjestää toisen kerran Tankotanssin Junioriohjaajakoulutuksen.Koulutus tarjoaa lajin pariin pyrkiville ja lajissa jo toimiville tankotanssiohjaajille perustiedot ja -taidot tankotanssin turvalliseen ohjaamiseen lapsille ja nuorille. Koulutus…