Lajivastaava avaa liiton strategiaa ja tulevaisuuden suuntaa – osa 3
Heidi Tiusanen aloitti Tankotanssiliiton lajivastaavana vuonna 2024 ja jo lyhyessä ajassa hän on ottanut vahvan otteen liiton kehittämisestä. Yksi vuoden 2025 merkittävimmistä saavutuksista oli liiton historian ensimmäinen strategia. Siinä määriteltiin neljä keskeistä tavoitetta: haluamme olla vastuullinen ja vakaa lajiliitto, panostaa koulutukseen ja turvalliseen lajikulttuuriin, toimia kansainvälisenä edelläkävijänä sekä kasvattaa tankotanssin tunnettuutta Suomessa. Strategiaa tukevat liiton missio, visio ja yhteiset arvot.
Pyysimme lajivastaavaa avaamaan strategiaa tarkemmin ja kertomaan millaisia konkreettisia tekoja tavoitteiden eteen on tehty vuonna 2025. Tämä on osa kolmiosaista artikkelisarjaa ja tässä keskitytään siihen millainen suomalaisen tankotanssin asema on kansainvälisesti ja kotimaassa.
Kansainvälinen edelläkävijä – joka saralla
Suomen Tankotanssiliitto on osa kansainvälistä lajiliittoa POSA:a, ja Suomella on vakiintunut asema kansainvälisessä toiminnassa. Vuoden 2025 keskityimme tuomareidemme osaamisen kehittämiseen.
Olemme hakeneet kansainvälistä tasoa vastaavaa yhtenäistä tuomarointilinjaa kehittämällä tuomarikoulutusta ja päätuomareiden välisiä toimintatapoja. Vuoden 2025 aikana harrastetason pisteraja nostettiin 110 pisteeseen, mikä vastaa kansainvälistä käytäntöä.
Tuomaroinnin tasa-arvoisuuden ja läpinäkyvyyden valossa merkittävässä roolissa on myös tuore digituomarointijärjestelmä, johon on siirrytty vaiheittain vuoden 2025 aikana kaikissa kilpailuissa. Järjestelmä tekee tuomaroinnissa paitsi läpinäkyvämpää, myös antaa kilpailijoille entistä enemmän palautetta ja auttaa parantamaan suorituksia.
Suomi on jo nyt kansainvälisellä tasolla edelläkävijä siinä mikä tulee tapahtumajärjestämiseen, ja lajivastaava toimii tiiviissä yhteistyössä POSA:n kanssa, jotta kotimaasta tutut hyväksi todetut toimintatavat saadaan tuotua kansainvälisiin kisoihin. Tulevan vuoden 2026 maailmanmestaruuskisat ovat Suomelle jälleen paikka näyttää miten kansainväliset kisat voidaan järjestää.
Suomen tankotanssimaajoukkuetta valmentaa moninkertainen maailmanmestari Oona Kivelä, ja jo tuttuun tapaan myös vuoden 2025 MM-kilpailuihin valmistauduttiin maajoukkueleirillä, jossa urheilijat saivat korjauksia vetoihinsa niin tankotekniikasta kuin tanssillisuudesta ja tanssitekniikasta. Maajoukkueen tekniikka hiomassa ovat olleet niin kansainvälisesti tunnettu Olga Trifonova ja torniolainen tanssinopettaja ja tankotanssija Oona Antinjuntti, mutta myös koreografi Reija Wäre ja tanssija Sofia Ruija.
Vuoden 2025 maailmanmestaruuskilpailuissa Suomi menestyi kiitettävästi kun suomalaisille suotiin Pole Art MM-kilpailuissa yksi pronssinen mitali ja Pole Sport MM-kilpailuista yhteensä neljä mitalia.
Tankotanssin tunnettuuden kasvattaja
Yhdessä Suomen Voimalajiliiton kanssa otimme käyttöön STT Infon tiedotejakelupalvelun. Kyseessä on Suomen kattavin tiedotejakelu, joka välittää medialle lehdistötiedotteita ja muuta lehdistömateriaalia, jotta saamme kilpailuiden tiedotteille entistä laajempaa valtakunnallista näkyvyyttä.

Tankotanssin näkyvyyden lisäämisessä olemme tehneet yhteistyötä vuoden 2025 aikana mm. Helsingin Sanomien Lasten uutisten, Ylen kuin lukuisten paikallismedioiden, kuten Keski-Uusimaan, Aamulehden ja Lapin Kansan kanssa. Tankotanssi on vuoden aikana tavoittanut suomalaisia niin suomenkielisten kuin ruotsinkielisten artikkelien kautta. Vuoden 2025 SM-kilpailut esitettiin suorana Tankotanssiliiton YouTube-kanavalla.ankotanssin seuraajia riittääkin myös livestreamien osalta, sillä mm. Aamulehti näytti suorana Lempäälässä lokakuussa järjestetyn showcase-tapahtuman
Vuoden aikana tavoitteenamme on ollut jakaa, että tankotanssi on laji kaikille ja olimme ylpeästi mukana jakamassa parapole-urheilija Sini Sjöblömin ja dokumentaristi Tytti Jussilan viisiosaista dokumenttisarjaa.
Tämä on osa kolmiosaista artikkelisarjaa, jossa syvennymme liiton strategian pariin. Muissa osissa keskustellaan vastuullisesta ja taloudellisesta vakaudesta sekä koulutuksesta ja turvallisen lajikulttuurin rakentamisesta. Tankotanssiliiton strategiaan voit tutustua omasta osiosta, jossa olemme avanneet keskeisiä toimenpiteitä vuosittain – niin kuluneiden kuin tulevien vuosien osalta.


