-
Sääntö- ja tuomarikoulutukset uudistuvat
Osana jatkuvaa toiminnan kehittämistä ja liiton strategian toteuttamista, Suomen Tankotanssiliitto kehittää kolutustarjontaansa vuonna 2026. Muutosten tavoitteena on vähentää eri koulutusten päällekkäisyyttä, mikä mahdollistaa tarjonnan laajentamisen ja laadun parantamisen tulevien vuosien aikana. Jo aiemmin…
-
Lajivastaava avaa liiton strategiaa ja tulevaisuuden suuntaa – osa 2
Heidi Tiusanen aloitti Tankotanssiliiton lajivastaavana vuonna 2024 ja jo lyhyessä ajassa hän on ottanut vahvan otteen liiton kehittämisestä. Yksi vuoden 2025 merkittävimmistä saavutuksista oli liiton historian ensimmäinen strategia. Siinä määriteltiin neljä keskeistä tavoitetta:…
-
Junioriohjaajakoulutus
Suomen Tankotanssiliitto järjestää Junioriohjaajakoulutuksen jo kolmatta kertaa. Koulutuksen tavoitteena on luoda lajin pariin pyrkiville ja lajissa jo toimiville tankotanssiohjaajille perustiedot ja – taidot tankotanssin turvalliseen ohjaamiseen. Koulutus antaa hyvän valmiuden ohjata tankotanssia kaiken…