Suomi kahmi kasan mitaleita tankotanssin MM-kilpailuissa Italiassa

Suomen tankomaajoukkue oli voitokas viikonvaihteessa Italian Sassuolossa järjestetyissä tankotanssin MM-kilpailuissa. Kotiin matkasi 5 kultamitalia ja 3 hopeamitalia. Suomea kilpailussa edusti yhteensä 23 urheilijaa, sekä yksilö- että parisarjoissa.

Nuorimpien A-junioreiden kilpasarjassa ranualainen tankotanssija Mandi Koskela kirkasti aikaisemman MM-hopeansa kultaiseksi huippupistein 138.832. Kultamitalia oli aikaisempien näyttöjen perusteella lupa odottaa, mutta tiukassa kilpailussa voitto ei ollut itsestään selvä. Karsinnoissa ero toisena olleeseen urheilijaan oli alle yhden pisteen.

“Ennen finaalia toki jännitti, mutta silti minulla oli itsevarma olo”, varmalla otteella finaalissa tulostaan vielä parantanut kultamitalisti kertoi.

Maamme-laulun soitattamisen aloittivat jo lauantaina vaasalainen Sami Huhtakallio (miehet 40+) sekä jyväskyläläiset Heta Kiljunen ja Vilma Sinisalo (Senior Doubles). Sunnuntaina kultamitalit saivat vuorostaan kaulaansa Junior A parisarjassa pirkanmaalaiset Ellen Tallgren ja Nella Laanniemi (Junior A Doubles), sekä Pohjois-Pohjanmaalla treenaavat Veera Viitanen ja Ella Toppari vastaavassa harrastetason kategoriassa.

Käy lukemassa kaikkien suomalaisten tulokset:

https://www.tankotanssi.fi/arkistot/mm-kilpailut-2022-tulokset/

Seuraavan vuoden 2023 MM-kilpailut tullaan järjestämään Suomessa, liikuntapääkaupunki Jyväskylässä.