Tankotanssin SM-kilpailut tuovat huippu-urheilijoita Vantaalle
Syyskuussa Vantaan Energia Areenalla nähdään upeita voiman, liikkuvuuden ja taiteellisuuden yhdistelmiä, kun tankotanssin SM-kilpailut järjestetään kaksipäiväisenä urheilutapahtumana 6.–7.9.2025. Kilpailut kokoavat yhteen yli 50 urheilijaa eri puolilta Suomea, ja tapahtuma on avoin myös kansainvälisille osallistujille. Luvassa on huikeita esityksiä kaikissa sarjoissa aina lapsista yli-50 vuotiaisiin, ja urheilijat kilpailevat paitsi yksin, myös pareittain.
Kilpailuissa nähdään kaikki kilpatason sarjat sekä parapole-kategoria, jossa paraurheilijat pääsevät loistamaan omassa sarjassaan. Lisäksi mukana on Open-sarja, joka on tarkoitettu kansainvälisille kilpailijoille, jotka hakevat edustuspaikkaa kuluvan vuoden arvokisoihin.
“Tankotanssi on monipuolinen ja vaativa laji. Kilpailukoreografiassa esitetään liikkeitä voima-, liikkuvuus- ja dynaamisten liikkeiden kategorioista, jotka pisteytetään. Kun nämä yhdistetään musiikkiin ja vahvaan ilmaisuun, syntyy katsojalle viihdyttävä ja vaikuttava elämys”, kertoo Suomen Tankotanssiliiton lajivastaava Heidi Tiusanen.
Nuorista konkareihin – osallistujia kaikista ikäryhmistä
Kilpailun osallistujat edustavat laajasti eri ikäluokkia. Nuorimmat urheilijat kilpailevat 6–9-vuotiaiden Varsity-sarjassa ja vanhimmat yli 50-vuotiaiden Masters-sarjassa. Tänä vuonna eniten kilpailijoita on Junior A (10–14-vuotiaat tytöt) sarjassa, jossa kilpailevat muun muassa aikaisempinakin vuosina menestyneet urheilijat Ellen Tallgren ja Nella Laanniemi.
Vaikka laji on edelleen naisvaltainen, tänä vuonna kilpailussa on mukana ennätykselliset neljä miespuolista kilpailijaa:
- Aatos Damsten (Junior B),
- Sami Huhtakallio (Master 40+),
- Henri Toivola ja Jyri Heiskanen (seniorimiehet, yli 18-vuotiaat).
Tankotanssi kiinnostaa kaikenikäisiä liikkujia. Esimerkiksi lohjalaista Meri-Tuuli Roihankorpi-Sirviötä, joka kilpailee yli 50-vuotiaiden sarjassa, lajissa kiehtoo, kuinka se kehittää samanaikaisesti voimaa, kehonhallintaa ja taiteellisuutta. Nuoremmille urheilijoille, lajissa mielekkäintä voi olla, Varsity-sarjassa kilpailevan 9-vuotiaan Malla Mokon tapaan, esimerkiksi uuden oppiminen, hyvät kaverit tai itse esiintyminen ja kilpaileminen.
Tie MM-kisoihin kulkee Vantaan kautta
Tankotanssin SM-kilpailuilla on myös tärkeä rooli kansainvälisessä arvokilpailutoiminnassa: kilpailu toimii valintakisana Suomen maajoukkueeseen, joka edustaa joulukuussa Unkarin MM-kilpailuissa. Suomen maajoukkuetta valmentaa viisinkertainen maailmanmestari Oona Kivelä, joka seuraa läheltä kilpailijoiden valmistautumista. Hän on luottavainen Suomen menestykseen:
“Suomi on saavuttanut menestystä kaikissa ikäluokissa kansainvälisellä tasolla jo usean vuoden ajan, joten tänäkin vuonna odotukset ovat korkealla.”
Maajoukkuevalmentajalla katse on jo osin myös vuodessa 2026, jolloin tankotanssin MM-kilpailut järjestetään Suomessa, Vantaalla, marraskuussa. “Tämän vuoden SM-kilpailuissa luodaan pohjaa ensi vuodelle. Monen urheilijan tähtäin on selkeästi ensi vuoden MM-kotikisoissa”, Kivelä painottaa.
Tapahtuma kokoaa tankotanssiyhteisön – yleisölle avoin elämys
Tankotanssin harrastajamäärä Suomessa kasvaa jatkuvasti, ja tapahtuma on loistava niin konkarikatsojille kuin lajia tuntemattomille, sillä se tarjoaa hienon läpileikkauksen lajiin. SM-kilpailut päättävät monen urheilijan kilpailukauden ja tarjoavat yleisölle ainutlaatuisen katselukokemuksen. Tapahtuma sopii koko perheelle, ja on yleisölle avoin. Tapahtuman liput myydään Lippu.fi-palvelussa.

SM-kilpailut järjestää lajin virallinen lajiliitto, Suomen Tankotanssiliitto. Vaikka kyseessä on kymmenes virallinen SM-kilpailu, on ensimmäinen kerta, kun kilpailut järjestetään lajiliiton toimesta pääkaupunkiseudulla. “Vantaan kaupunki tarjoaa loistavat puitteet tämänkaltaisten urheilutapahtumien järjestämiseen, ja on hienoa, että kahdet seuraavat SM-kilpailut (2025 ja 2026) ja ensi vuoden MM-kilpailut järjestetään nimenomaan Vantaalla”, Tankotanssiliiton viestinnästä vastaava Aino Mäki hehkuttaa.


