Tankomarkkinat 2020

Suomen Tankotanssiliitto järjesti Tankomarkkinat SM-finaalin Elämystehdas Lapparissa, Torniossa lauantaina 26.9. Kyseessä oli järjestyksessään viidennet liiton järjestämät SM-kilpailut. Kilpailu toimi myös karsintana MM-kisoihin 2020, joihin edustuspaikan sai joka sarjan (pois lukien Varsity sarja) kolme parasta urheilijaa.

Tänä vuonna koronarajoitusten vuoksi tapahtumaa pääsi seuraamaan paikan päällä aiempaa pienempi yleisö. Ilmaisen Livestreamin kautta kilpailua seurasi parhaillaan yli 170 katsojaa. Muutamana vuonna järjestetty kansainvälinen Open –sarja jätettiin koronan vuoksi pois ohjelmasta. Haastavasta koronavuodesta huolimatta Tankomarkkinat tapahtuma saatiin järjestettyä onnistuneesti ja kilpailussa nähtiin tasokkaita urheilusuorituksia kaikissa ikäluokissa. 

Junior –sarjojen kova taso on ilahduttanut jo monena vuotena. Myös tänä vuonna junior sarjoissa nähtiin useampi 100 pisteen ylitys! Monessa sarjassa saatiin tänä vuonna myös uusi suomen mestari: senior naiset sarjassa voiton vei ensi kertaa SM-kisoihin osallistunut Sara Huhtala, Junior A -sarjassa Marianna Kettunen, Junior B sarjassa Viivi Kranni, Masters 40+ sarjassa Johanna Rajamäki ja Masters 50+ sarjassa Meri-Tuuli Roihankorpi-Sirviö.

Tänä vuonna myös tuomaripöydästä löytyi monelle tuttuja nimiä aiempien vuosien kisalavoilta: edellisten vuosien senior naiset -sarjan Suomen mestari Sanni Erämies, master 40+ miesten sarjassa Suomen mestaruuksia ja useita kertoja Suomea kansainvälisesti edustanut Sami Huhtakallio, sekä vuonna 2019 Suomea MM-kisoissa edustanut Miia Karppinen ja vuoden 2018 Suomea MM-kisoissa edustanut Johanna Juvonen. Heidän lisäkseen SM-finaalin tuomaristossa istuivat: päätuomari Asta Pussinen, Paula Vuorinen, Heidi Lukkarinen, Marianne Hämäläinen ja Heikki-Jussi Niemi.

Loput tulokset

Posted by hekku

Yhteistyössä

Toimintaa tukemassa